Se muuttuu iän myötä. Tapa katsoa, nimittäin. Vähitellen sitä oppii näkemään itsestään käsin ulospäin. Omilla silmillään. Lukemaan asioita, ihmisiä, maailmaa siten kuin itse tietää todeksi. Ja uskomaan näkemänsä.
Enää ei käytä silmiään siihen, että peilaa itseään toisista, toisten katseista. Ei kerjää olemassaolonsa oikeutusta jokaiselta, joka suostuu edes vilkaisemaan tuollainen tuossa. Ei anna valtaa määritellä itseään jokaiselle, jolla on tarpeeksi pokkaa toisia määrittää.
Katsoa ja nähdä että
se on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti