Valvoin viime yön. Neuloin miehelle kaulaliinaa ja katselin vampyyriroskaa DVD:ltä. Jossain vaiheessa minun on täytynyt nukahtaa, koska heräsin sohvalta pienen itkuun. Se itki sitä, että nukuin, enkä huomannut sen tuijottavan minua. Mies lämmitteli vastiketta, ei halunnut herättää, yritti hyssytellä pientä "antaa äitin nukkua." Minkäs toisen eroahdistukselle mahtaa.
...pientä ku nyt jo ahistaa.
Minun on vaikea kirjoittaa näin pitkän tauon jälkeen. Sanat juoksevat edellä ja jos niiden jäljessä ei pysyttele, ne karkaavat kokonaan. Pysähdyksen jälkeen ajatuksen kannoille on aina vaan vaikeampi päästä. Joten yritän napata edes jostain kiinni, roskapusseista jotka odottavat eteisessä ulosvientiä ja siitä, että nukkumattomuus kirvelee silmissä.
Pelottaa: jos tämä onkin uuden unettomuusjakson alku. Jos en nuku, en kykene mihinkään, en ajatukseen, en puheeseen. Makoilin pienen vieressä kun se nukkui päiväunia. Kateellisena katselin silmäluomien alla vilkkuvaa REM-unta. Mistä noin pienet uneksii? Se hymyili välillä, hekotteli. Sen hiukset ovat vielä valkoista hahtuvaa. Niin hauras, että hirvittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti