Pureskelen kuulokkeiden johtoa. Mies huutaa keittiöstä, että ruoka on valmista. Vastaan aha, minun ei tee mieli kuin luumutomaatteja ja pähkinärusinasuklaata. Söin pientä odottaessa ensimmäiset kuukaudet pelkkiä tomaatteja ja viiliä.
Pienen olisi aika siirtyä vähän isommille tarkoitettuun ruokaan. Se ei suju hyvin. Syötän pienelle kasvispataa, jossa on mikroskooppisia sattumia, ja se yökkii, kakoo ja hakkaa pöytää kuin tujun viinapaukun jäljiltä. Se karsastaa kurkkutikkuja, tökkii niitä epäillen etusormella ja yökkää kun kosketan kurkulla sen ylähuulta. Se pelkää banaanimössöä, alkaa itkeä kun mies ojentaa sille lautasta, mutta syö sentään hedelmää lusikasta. Annan sen läntätä kätensä kasviscouscousiin. Se katsoo kättään hetken inhoten ja pyyhkii sitten sen housuihini. Minulla on vauvanruokamuruja rintavaossakin. Lasken pienen lattialle. Se yrittää syödä palapelin, pehmopupun, kirjan, tuolinjalan, kissan hännän ja minun varpaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti