Pavlovin vauva

Jokainen kerta, kun minä tai mies poistuimme huoneesta, on pieni rituaali. Pienelle pitää selittää, mihin äiti-isi (ne sanat menevät sillä keskenään sekaisin, kummatkin ollaan äiti ja isi) tällä kertaa menee ja sitten heipataan. Nykyään, kun pieni kuulee sanan "pissa/pissalla/pissalle" se vilkuttaa heippaheippa.
     En tykkää olla komentamassa ja kieltämässä pientä koko ajan, useimmiten harhautan sitä. Nykyään se ei toimi niin hyvin. Jos pieni on päättänyt mennä johonkin, mihin se tietää, ettei saa mennä (useimmiten kissan ruokakupille) se heittää minulle pallon kato leiki tolla ja lähtee menemään. Kun huhuilen sen perään, se kääntyy ja vilkuttaa mää meen ny heippaheippa ja jatkaa matkaa.
     Pehmentääkseni pettymystä aina kun on pitänyt ottaa siltä jotain pois olen antanut sille tilalle jotain, millä se saa leikkiä. Nykyään kun se haluaa jotain minun kädestäni, se tarjoaa jotain vaihdossa.
     Se tykkää leikkiä siiliä eli tuhisuttaa nenäänsä emosiilin kanssa. Nykyään se tuhisuttaa nenäänsä myös, kun joku niistää. Mummu on opettanut sen sanomaan "aai", kun painetaan poski poskea vasten ja ähkäisemään kuin vanha ukko kossuhuikan päälle, kun se maistaa jotain hyvää (esimerkiksi tissillä). Kun se on syönyt mahansa täyteen, se kertoo sen ottamalla ruokalapun pois. Se pelkää sitä, kun joku yskii tai aivastaa, ja sitä kun isi laittaa pipon päähän. Siitä on itsestään kiva aivastaa.
      Mitäs muuta? Se on jo iso tyttö ja syö tuttia vain yöllä. Se nukahtaa kun äiti laulaa ja illan viimeisenä hitaana pitää tulla aina Päivänsäde ja menninkäinen.