Nämä inspiroivat

1. Pikkupakkaset. Lunta ei vielä ole, mutta saa kulkea jo kunnon takissa ja kaulaliinassa.

2. Opiskelu. Saan silloin tällöin mahdollisuuden keskittyä yhteen asiaan kaksikin tuntia kerrallaan ja keskustelemaan keskeytyksettä "aikuisten" asioista.

3. Runot. Ne vaatii vähemmän ja antaa enemmän.

4. Värit. Pihlajat ovat jo kaljuja, mutta näen nekin vielä punaisina. Ja hiuksissa on viimein väriä, tuli hienompi kuin odotin.

5. Patti Smithin "Ihan kakaroita".

6. Pyykkääminen. 

7. Minulla on tarina, johon tutustun vasta. 

    Siinä seisoo lapsi, siinä seisoo... Paremman sanan puutteessa toivo. Ei. Uni. Siinä seisoo lapsi nimeltään Uni, pitkäjäseninen ja nimetty. Muodostan sanan, se on lämmin astia huulillani. Liikahtivatko hänen kasvonsa minuun päin? Kuiskaan sen uudestaan Uni huulet supistuen, ääni ajan kaipuusta käheänä. Pää liikahtaa uudestaan pitkän niskan varassa. Lapsi nimeltään Uni, etäinen, painajainen ehkä. Mutta jotain, mistä en halua herätä koskaan. 

    Jumala anna minun sanoilleni valta.

    Muut kutsukoon häntä Kauniiksi, minä kutsun häntä Uneksi. 

Entä sinä? Kerro minulle.

Keneen se on tullut?

Minulla ei ole montaakaan läheistä ystävää, joilla olisi omia lapsia. Ja niiden, joilla on, lapset ovat vähän vanhempia. Lähin vertailukohde pienelle on 11-vuotias serkkupoika. Ja niin, tietenkin, C: n kolmivuotias tyttö.
     Minulla ei siis ole ollut kovin selkeää käsitystä siitä, mikä pienessä liittyy siihen, että se vaan on vauva ja mikä on sen omaa temperamenttia. Sen olen huomannut, että se ei ole kovin paha vierastamaan ja on tosi kiinnostunut toisista ihmisistä, varsinkin lapsista.
     Vietiin se vauvakerhoon tänään toisten suurinpiirtein ikäistensä pariin. Opettava kokemus. Nimittäin tajusin, että pienen välittömyys ja rohkeus ei ole ainoastaan sellaista lapsuuden välittömyyttä, kun ei vielä olla opittu turhaan jännittämään. Se on todella rohkea ja utelias ja ekstrovertti. Ja vilkas. Ja ronski. Ja iso. Ja TULINEN.
     Pieni osaa suorittaa sisääntulon. Se istuu riisuttaessa sylissä kädet ilmassa levällään ja jokeltaa ja laulaa omaa tervehdyslauluaan. Se tekee samaa kahviloissa varsinkin jos lähettyvillä on toisia lapsia. Se kiljahtelee niin kovalla äänellä, että varmasti kauempanakin päät kääntyvät. Ja minä hymisen hämmentyneenä ja punaisena ja samalla ylpeänä omastani.
     Se on niin aurinkoinen ja iloinen ja sen pinna palaa nanosekunnissa. Kun se suuttuu se nostaa sellaisen parun, että hetken se näyttää tukehtuvan. Toisaalta se ei itke kömmähdyksiä eikä kopsahduksia juuri ollenkaan ja se on helppo saada unohtamaan säikähdykset. Se ei ole moksiskaan toisten vauvojen ronskeistakaan otteista. Se tanssii lempimusiikkinsa tahtiin ja taputtaa käsiään innostuessaan eikä lannistu helposti. Ja se on ihana.
      Ja minä mietin, että miten kaksi tällaista leguaania on saaneet niin särmän poikasen.
     

Minulla oli joku ajatus. Oli.

Olisi opeteltava uusi ajattelemisen tapa. Olisi osattava tunkea ajatuksensa niihin rakoihin, jotka irvistelevät pienen tarpeiden ja miehen puheen välistä. Minun sisäinen maailmani on kollaasi irrallisia ajatuksia jotka pulpahtelevat pintaan, kuplia kiehuvassa laavassa.
     Enää ei ole varaa istua alas ja vajota itseensä, ei hyvässä eikä pahassa. Pienen kitinä on henkilökohtainen moite. Ja mies tulee ja ojentaa pientä minulle eikä minulle jää tilaa sanoa, että aloittaminen on minulle hidas, pitkä prosessi. En voi vain aloittaa ja jatkaa tilaisuuden tullen kymmenen minuutin pätkissä, minä en taivu sellaiseen, olen ajatuksessani liian lavea.

Minun maailmani on olemassa katkelmina tässä sivussa ja olen siitä epäreilusti vihainen rakkailleni.
   

25

1. Rakastan hyvintehtyjä lastenelokuvia. Uusin rakkausystäväni on "Hassut hurjat hirviöt". Ystävä suositteli sitä jo ajat sitten. Sain sen mieheltä nimipäivälahjaksi ja katsoin viimein tänä aamuna. Elokuva muistutti jälleen siitä, että lastenfiktio parhaimmillaan voi olla tunnekypsempää kuin pelkästään aikuisille suunnattu. Muita suosikkejani ovat "Ronja ryövärintytär", "Veljeni Leijonamieli", "Rautajätti" ja "Coraline" (sekä kirja että elokuva).

2. Minulla on pakkomielle evoluutioteoriaan. Ei tosin samalla tavalla kuin evoluutiobiologilla. Henkisenä kivenä henkisessä kengässäni on pikeminkin se, miten evoluutioteoriaa on käytetty ja käytetään perustana erilaisille näkemyksille ihmiselämästä: rotuopit, "survival of the fittest" (kilinkulli sanon minä!) ja viimeisimpänä käsitykset "luonnollisemmasta" äitiydestä. Hohhoijaa.

    Tähän täytyy toki lisätä se, että evoluutio itsessään on tieteellinen fakta. Mutta kun ajatellaan, että jonkin väitteen x (esimerkiksi koskien luonnollisia ja luonnollisempia lastenhoitotapoja) perusteleminen evoluution kautta tekee väitteestä itsestään automaattisesti faktan... Hohhoijaa. 

3. Inhoan piirtämistä. Olen siinä teknisesti hyvä, mutta kun pitäisi ilmaista jotain ajatusta, ideaa, tunnetta tai tunnelmaa, jäädyn. En osaa. Lisäksi olen hillitön perfektionisti: kynät ja lehtiöt saattavat lennellä pitkin seiniä kun yritän piirtää yhtään mitään. Mies on säikähtänyt minua pari kertaa. Helpompi olla piirtämättä. Aion myös jättää piirtämisen suosiolla pienen ja miehen väliseksi kahdenkeskiseksi puuhaksi, etten tule tuhonneeksi lapsen leppoisaa tekemiseniloa. 

4. Minulla on Warwickin sähköbasso, Marshallin BassState150-vahvistin ja Fenderin akustinen basso. Lisäksi minulla on sadekeppi. 

5. Vasen jalkani on lyhyempi kuin oikea. Lisäksi se kiertyy sisäänpäin. Kävelyni on hassun näköistä.

6. Karsastan. Sen huomaa parhaimmin silloin kun olen väsynyt. 

7. Olen kutonut miehelle kaulaliinaa jo pari kuukautta. Piperrän sitä kaksmillisillä puikoilla. 

8. Olen koulutukseltani myös maskeeraaja. En ole tehnyt niitä hommia muutamaan vuoteen muutamaa ystäville rakennettua juhlakampausta lukuunottamatta. Rakastan sitä työtä teoriassa, käytännössä se on minulle väärällä tavalla raskasta. 

9. Meillä on vain pari uutena ostettua huonekalua: sängyt. Ei ole mitään järkeä upottaa kasoittain rahaa (jota meillä ei edes ole) uusiin huonekaluihin, kun vanhakin kestää. Sänky vaan ei mene käytettynä.

10. Hei mitä sää tähän listaan musta laittaisit?

      Kengänkoko. 

      Häh?

      No siis eikö se Mikko sanonu, että harva nainen kertoo kengänkokonsa rehellisesti.

Kesällä lainasin ystävältä kumppareita ja sen mies tuli kysäisseeksi kengänkokoa. Sanoin että nelekytäyks. Sain pisteitä rehellisyydestäni, joten: kengänkokoni on 41. Minulla on toisaalta hyvin pienet kädet. 

11. Pienellä on minun nenäni. Muuten se muistuttaa paljon isäänsä pienenä. Se muistuttaa myös minun isääni, mikä on hassua, koska minun isäni ja mieheni ovat keskenään hyvin erinäköiset. 

12. Minulla on laaja henkilökohtainen reviiri ja siedän fyysistä läheisyyttä ja kosketusta huonosti. Kosketan mielelläni vain miestäni, vauvaani ja paria läheisintä ystävää. 

13. Minulla oli vielä puoli vuotta sitten hiukset perseen päälle. Leikkautin ne toukokuun alussa. 

14. Hiuksista vielä: en ole värjännyt niitä yli kymmeneen vuoteen. Kaapissa odottaa pullollinen suoraväriä. Odottelen rohkeudenpuuskaa. 

15. Syön liikaa makeaa. Paheiden määrä on vakio, joten pelottaa ajatus siitä, mitä tulisi tilalle, jos vähentäisin mässyttämistä. Suonensisäisiä huumeita? 

16. Kerään muistikirjoja ja vihkoja.

17. Viime yönä nukuin todella hyvin vaikka mies oli sohvalla makselemassa univelkoja ja huolehdin pienestä yön. 

18. Minulla on isot rinnat. Valtavat. Maidonnousun aikoihin olin päntiönään tuiskahtaa nenälleni pelkästään niiden painosta. Parikymppisenä minulla oli oikein näpsäkät c-kupit, joiden perään haikailen vieläkin. Teen siis surutyötä. 

19. Mitä muuta mää tähän pistän?

      Pistä se terminaattorijuttu.

Lapsena lempielokuvani oli Terminator2. Olin korviani myöten rakastunut Edward Furlongiin. 

20. Luen tällä hetkellä John Ajvide Lindqvistin Ihmissatamaa, Tiina Kaitaniemen Luonnollista lapsuutta, Jeanette Wintersonin Art Objectsia sekä muutamaa Wintersoniin liittyvää artikkelia. 

21. Olen yhtä aikaa lehmämäisen kärsivällinen ja todella lyhytpinnainen.

22. Tykkään vaahdota, pitää palopuheita, posmottaa, monologiseerata ja saarnata. Olen myös sitä mieltä, että tähän vaivaan tulisi kehittää lääkitys. 

23. Pidän orangeista. 

24. Minulla on vauvakuume. Olen valinnut pienen sisarukselle jo nimetkin (siis pojan ja tytön nimet). Saa nähdä, jääkö haaveeksi, kun pienikin teki tuloaan hyvän aikaa. 

25. Itkin kun Peter Steele kuoli.

      

Pavlovin vauva

Jokainen kerta, kun minä tai mies poistuimme huoneesta, on pieni rituaali. Pienelle pitää selittää, mihin äiti-isi (ne sanat menevät sillä keskenään sekaisin, kummatkin ollaan äiti ja isi) tällä kertaa menee ja sitten heipataan. Nykyään, kun pieni kuulee sanan "pissa/pissalla/pissalle" se vilkuttaa heippaheippa.
     En tykkää olla komentamassa ja kieltämässä pientä koko ajan, useimmiten harhautan sitä. Nykyään se ei toimi niin hyvin. Jos pieni on päättänyt mennä johonkin, mihin se tietää, ettei saa mennä (useimmiten kissan ruokakupille) se heittää minulle pallon kato leiki tolla ja lähtee menemään. Kun huhuilen sen perään, se kääntyy ja vilkuttaa mää meen ny heippaheippa ja jatkaa matkaa.
     Pehmentääkseni pettymystä aina kun on pitänyt ottaa siltä jotain pois olen antanut sille tilalle jotain, millä se saa leikkiä. Nykyään kun se haluaa jotain minun kädestäni, se tarjoaa jotain vaihdossa.
     Se tykkää leikkiä siiliä eli tuhisuttaa nenäänsä emosiilin kanssa. Nykyään se tuhisuttaa nenäänsä myös, kun joku niistää. Mummu on opettanut sen sanomaan "aai", kun painetaan poski poskea vasten ja ähkäisemään kuin vanha ukko kossuhuikan päälle, kun se maistaa jotain hyvää (esimerkiksi tissillä). Kun se on syönyt mahansa täyteen, se kertoo sen ottamalla ruokalapun pois. Se pelkää sitä, kun joku yskii tai aivastaa, ja sitä kun isi laittaa pipon päähän. Siitä on itsestään kiva aivastaa.
      Mitäs muuta? Se on jo iso tyttö ja syö tuttia vain yöllä. Se nukahtaa kun äiti laulaa ja illan viimeisenä hitaana pitää tulla aina Päivänsäde ja menninkäinen.