Tiedän nyt, miten suorittaa fantasiakurssin. Seuraavat pari kuukautta ovat niin täynnä työtä, etten tiedä miten kaikesta selviän: tenttejä, esseitä ja muita papereita. Palkkatyö, tietysti. Ja lapsenhoitoa.
     Kävin nakkaamassa selvityksiä Kelalle ja työkkäriin. Kortilla oli sen verran rahaa, että saatoin ostaa kupin kahvia kantapaikassa. Pullan jouduin jättämään. Huomenna tulee palkka.
      Mies lupasi, että saan pari tuntia vapaata huomenna, saan kierrellä kaupungilla rauhassa. Haluan sen kylmänturkoosin luomivärin vain koska sillä on herkullinen nimi: Winterland.
      Minulla on rytmihäiriöitä.


Sunnuntaina käytiin pienen kanssa A:n luona. Illalla se saattoi meidät keskustaan bussipysäkille, mietti että mitä tekee nyt kun valmistuu nykyisestä koulustaan. Jos vaan jäisi kotiin. Nostaisi työmarkkinatukea ja opettelisi hoitamaan kotia. Mutta kun on ne, joiden mielestä ei ole mitään, jos ei ole palkkatyössä. Jos ei tee mitään aikuisten oikiaa. Sanon, että antaa niiden sitten tehdä ne aikuisten oikeet hommat. A huokaisee tuskastuneena.

Mutta ku ei ees se... Ku valtaosa työstä, mitä ihmiset tekkee, on turhaa. Ja ne työt, mistä maksetaan eniten, on niitä turhimpia. Nii eikö se oo ihan sama jäähä kottiin ja tehä taidetta, ku ei se oo sen turhempaa...


En ehdi sanoa mitään, bussi tulee. Nostan pienen vaunut sisälle, lukitsen jalkajarrun ja istun viereiselle penkille. Pieni nukkuu. Jatkan keskustelua päässäni.

Joo, kapitalistinen systeemi ja plaaplaa. Talousjärjestelmä toimii höyryllä, ainoa oikea työ on sitä, josta saa palkkaa ja maksaa veroja ja voi kuluttaa ja ostaa hyödykkeitä ja valmistaa hyödykkeitä toisten ostettaviksi ja läpäläpä... Paljon turhaa työtä. Jos aattelet, että se on oikee systeemi ja työtätekevät on parempia ihmisiä, nii mee töihin. Mutta jos et, nii hoida kotia ja tee taidetta ja tee niin koska haluat, äläkä mieti kuka on turha ja kuka ei. Se siitä. 
   
Välillä tuntuu, että olen yksinkertaisesti jo liian vanha eksistentiaalisille kriiseille.