Pieni on alkanut tahtoa taas öisin viereen nukkumaan. Se tekeytyy kerälle minun kainalooni, ojentaa sitten jalkansa ja potkii itselleen lisää tilaa. En saa enää unta. Jään miettimään, että miksi vauvoille on niin vähän sanastoa.
    Mukka esittelee "Maa on syntinen laulu":ssaan lappilaista luonnonsanastoa. On hämmentävää, miten paljon nimityksiä voi olla poroille: eri ikäisille poroille, eri sukupuolta oleville poroille, porolle joka on ensi kertaa tiineenä jne. Ja mitä sitä sanottiinkaan eskimoista ja lumen nimistä?
    Mutta miksi kutsutaan vauvaa, joka on juuri oppinut istumaan tukevasti? Entä vauvaa, joka liikkuu hiissaamalla pyllyään pitkin lattiaa? Entä miksi kutsutaan sitä, kun vastasyntynyt aivastaa, pieraisee ja puklaa yhtä aikaa? Aivan.
     En ole päässyt sanaston kehittelyssä pitkälle, mutta seuraavat ilmaisut on ainakin tarkoitus ujuttaa arkikieleen:

Vaappero: vauva, joka on vauvuuden ja taaperouden välisessä siirtymävaiheessa. Ei enää ihan pelkkä vauva, mutta ei vielä varsinaisesti taaperokaan. Etenee vaappuen.

Pykkyrä: asento, jossa vaappero nukkuu kaikkein mieluiten. Vaappero kääntyy mahalleen, vetää kädet ja jalat mykkyrälle alleen ja nostaa pepun ilmaan. Laskettiin nukkuva vaappero sänkyynsä missä asennossa tahansa, se kääntyy pykkyrälle kolmen minuutin sisään.

Ensitampere: kampaus, joka useille harvahiuksisille vauvoille/vaapperoille kasvaa  - sitten kun kasvaa. Vaihtoehtoja tälle mallille ovat mm. ensikeesi ja ensiheitto.

Kuten todettua, en ole järin pitkällä. Tarkoitus olisi löytää sanat mm. vaapperolle, joka on luopunut jo tuttipullosta, kierien etenevälle vauvalle ja sille raivarille, jonka vaappero saa kun näkee tutin, muttei voi saada sitä.

Leikkipuistossa on viereisen lastentarhan hoidokit viettämässä ystävänpäivää. Niillä on rinnuksissaan sydämenmuotoiset vaaleanpunaiset laput, joissa on numerot. Kaksi tyttöä valtaa keinut, ja pieni katsoo vierestä. Se seuraa aina isompien lasten leikkejä matkan päästä, seisoo kädet jähmettyneinä sivuille, uskaltamatta mennä tykö, malttamatta alkaa mihinkään muuhun.

Minä mietin, että mitä se näkee. Kuinka isoina se näkee nuo taitavat tytöt, jotka liikkuvat pareissa ja tietävät jo miten muodostaa se yksikkö, se taianomainen kupla jonka oikukkaan olemassaolon voi vain tunnustaa. Best friends forever... tai ainakin ensi viikkoon.

Olen onnellinen, että se on niin pieni vielä. Että ei ole niitä pirun yksiköitä ja kaksikoita ja tuota ei aleta, sen heittopussin tunnistaa noistakin tarhakasvateista melkein yhdellä silmäyksellä. Turhaan ne tädit niiden numerolappujensa kanssa arpoo, tai ainoastaan itselleen parempaa mieltä.

Lapset komennetaan parijonoon, ne vaappuvat vaaleanpunaisissa ja tummansinisissä haalareissaan tarhan portista sisään ja me jäämme pienen kanssa leikkikentälle kahden. Se hyräilee itsekseen ja naureskelee omille jutuilleen, keinuu eestaas kiikaa... Tuuli yltyy, lunta kuin jäistä pölyä lentää suoraan nieluun. Poimin pienen syliin, kannan kotiin. Orava rapisuttaa männyn latvasta lumipaakkuja niskaan.